Teemapäivät 2018: perustarpeiden äärellä

 Peter van Mensch Teemapäivillä 2018 (Kuva: Eero Ehanti)

Peter van Mensch Teemapäivillä 2018 (Kuva: Eero Ehanti)

Museoalan Teemapäivillä on totuttu luovasti rakennettuihin keskusteluihin, viime vuosina muun muassa yhteisöjen muodostamasta alikäytetystä ”pimeästä energiasta” ja digitalisoinnin mahdollisuuksista. Niin tälläkin kertaa, kun Amos Rexin mahtavissa puitteissa kokoonnuttiin ennätysjoukolla samantyyppisten aiheiden pariin.

Helsingin kaupungin Tommi Laition innostavasta avauspuheenvuorosta korvaani tarttui hieman irrallinen, mutta mielestäni tärkeä sitaatti kirjastojärjestelmää arvostelevasta yleisöpalautteesta: ”miksi tämä ei toimi niin kuin Amazon?” 

Parempaa kuin seksi

Piilaakson jättiläiset kuten Google, Facebook ja Amazon tarjoavat niin hyvää niin paljon ja niin helposti, että museoiden ja ihan minkä tahansa toimijan on keksittävä jotain todella erikoista houkutellakseen ihmisiä. Museopäivien asiantuntijaraadissa istunut We love Helsinki –aktiivi Timo Santala sanoikin, että palvelun on oltava ”parempaa kuin seksi”. Mielikuva yhdistyy Teslan perustajaan, it-nero ja bisnespamppu Elon Muskiin, joka hiljattain Joe Rogan podcastissa vieraillessaan kertoi, että Teslassa ei ole kyse auton myynnistä - Teslassa ajatuksena on hauskuus ja nautinnon maksimointi.

No, toki museoissa on kyse muustakin kuin hauskuudesta ja nautinnoista, mutta tuollaisella kärjellä nyky-yhteiskunnassa pitkälti mennään, ja museoiden pitää taistella tosissaan herättääkseen huomioita informaatioähkyisessä kansassa, joka älylaitteineen vaeltaa elämyksestä toiseen.

Hauskuus, hyvänolontunne, siinä ollaan perustarpeiden parissa. Santalan mainitsema seksi on myös sellainen, kuten on myös taide, jonka Amos Rexin Timo Riitamaa toi esiin museoiden brändejä käsitelleessä paneelikeskustelussa. Ehkä Riitamaa tietoisesti provosoi yleisöä korostaessaan taidemuseoiden tarpeellisuutta perustarpeiden tyydyttämisessä. Olen yhtä mieltä siitä, että taide monissa muodoissaan on välttämätöntä ihmisyyttä. Jotakin, jota muilla eläinlajeilla ei ole. Taide (tai miksi ”tarpeetonta” luomistahtoamme haluaakaan kutsua) ilmenee muun muassa kaikenlaisina esineinä, joita me museot säilytämme ja esittelemme. Taide ei ole vain maalauksia ja muita taidemuseoiden tontille osuvia tuotoksia ja siksi haluaisin laajentaa Riitamaan osuvaa huomiota yleisesti koko museotyötä koskevaksi. 

Tosiaan, museotyössä olemme perustarpeiden äärellä, ja siksi tärkeitä. 

Olemme myös perustavanlaatuisten humaanien tapahtumien parissa, jonka alussa mainitsemani Tommi Laitio myös toi esiin puhuessaan resilienssistä, eli kyvystä muokata toimintaa yllättävien asioiden tuloksena. Kimmoisuudeksi hän sen muistaakseni suomensi pohtiessaan, että museot voivat vahvistaa resilienssiä, joka välittömästi toi hymyn huulilleni muistaessani Nassim Nicholas Talebin vahvan teorian ”mustista joutsenista,” eli täysin odottamattomista asioista, jotka muuttavat maailmaa yllättäen ja hyvin merkittävästi (case in point: 9/11). 

Joukkojen luovuudesta

Kyllä, olen samaa mieltä, museot todella pystyvät tekemään ihmisistä ja yhteiskunnasta kimmoisampia, etenkin pystyessään reagoimaan nopeasti yllättäviin tapahtumiin. Odotetussa keynotessa pitkän linjan museologi Peter van Mensch viittasi tällaiseen kertoessaan museokentän nopeasti vauhtiin saamasta toiminnasta tulipalossa tuhoutuneen Brasilian kansallismuseon rekonstruoimisessa sähköiseen muotoon joukkoistamisen voimalla. 

Nopeaan reagointiin meitä sparrasi myös Jaakko Blomberg, joka on saanut hämmästyttäviä massatapahtumia aikaiseksi mm. kirpputorien ja saunomisen tiimoilta hämmästyttävän nopeasti ja kevyesti. Ihmiset kyllä tekevät ja luovat kunhan mahdollisuuksia tarjotaan ja esteitä poistetaan. Muistuu mieleen parin vuoden takainen teemapäivätähtihetki, kun Michael Edson puhui massojen tarjoamasta valtavasta mutta alikäytetystä resurssista, ”pimeästä energiasta”, jonka valjastamiseen museoiden pitää keskittyä. Tai ei valjastamisessa, joka kuulostaa liian kontrolloivalta, vaan hyödyntämisessä, joka terminä ei sulje pois massojen luovuuden vapauttamista vaikkapa museokokoelmien kehittämisessä.

Tähän suuntaan puhui myös Van Mensch, joka sanoi, että ”participation is the indispensable cornerstone of museum work, without which there is no contemporary museum.” Amatöörin ja ammattilaisen raja hämärtyy, kun asiaansa rakastavat harrastajat otetaan mukaan kokoelmatyöhön. Silloin museot eivät vain peilaa yhteiskuntaa, vaan ovat sen kanssa ”in tune,” synkassa. Kaiken keskiössä on molemminpuolinen luottamus, sekä museoihin että museoilta. Ja se, miten yhteistyötä tehdään, on tärkeää: ”method is the message,” sanoi hän ja nyökkäsi (kenties) Marshal McLuhanin suuntaan.

 Merete Sanderhoff (Kuva: Eero Ehanti)

Merete Sanderhoff (Kuva: Eero Ehanti)

Onko aineistojen avaamisesta mihinkään?

Europeana on hieno kansainvälinen hanke, joka avaa kulttuuriperintöaineistoa yhä oivaltavammilla tavoilla mahdollistaen sen luovan uudelleenkäytön jatkuvasti paremmin, hahmotteli Merete Sanderhoff keynotessaan. Museoiden, ja muiden muistiorganisaatioiden, aineistoista ja tietovarannoista todella saa aikaiseksi vaikka mitä, jos ne vaan saadaan tarjolle ja käytettäviin riittävän hyvin. Eikä vain ihmisten, vaan myös koneiden ja algoritmien, jotka pääsevät rikkaille apajille rajapintojen kautta. Museot ovat käyttäjien luovuuden katalysaattoreita, sanoi hän esitellessään Tanskan kansallisgallerian lupaavia projekteja kokoelmansa avaamisessa. Hän myös sanoi digitalisoitumisen lisäävän demokratiaa. Avoimen digitaalisen materiaalin parissa ihmiset pääsevät leikkimään ja tekemään mitä haluavat rikkomatta mitään. 

Mutta onko Europeanasta, tai ylipäänsä museokokoelmien avaamisesta, vastaamaan Piilaakson miljonäärien heittämään haasteeseen? Onko sisältö riittävän hyvää, kenet se tavoittaa ja minkälaisin tuloksin? Ja mitä ovat nuo tulokset? Mitkä ovat vaikutukset? Ainakin Sanderhoffin esittelemä Impact Playbook (impkt.tools) lupaa antaa eväitä arviointiin.

Lopuksi

Kun Peter van Menschille esitettiin kysymys käytännön keinoista, joilla perustyössään kiireiset museoihmiset saataisiin pohtimaan kokoelmien ja esineiden merkityksiä, sellaisia keinoja, joilla päästäisiin lähemmäksi Menschin itsensä lanseeraamaa dynaamisen kokoelman ihannetta, mitä kuulimme?

En tiedä, olen vain teoreetikko, ja tyytyväinen sellainen.

No, seurasihan tätä pitempi pohdinta, ja totta on, että vastausta on vaikea löytää, mutta silti mielestäni hiukkasen vieraannuttava vastaus alamme arvostetulta pioneerilta.

Jälleen kerran hyvät teemapäivät, joista jäi inspiroitunut olo, mutta myös vaikutelma siitä, että meillä Suomessa ollaan ajan hermolla ja tehdään asioita hyvin. Ehkä jonkun täysin ”outside the box” –puhujan olisi vielä voinut kutsua mukaan? 

 
EeroBW.jpg

Eero Ehanti

Kirjoittaja on ICOM Suomen komitean puheenjohtaja