Haastateltavana: Tannar Ruuben ICOM-CC:stä

Kuka olet ja missä työskentelet?

Olen Tannar Ruuben. Työskentelen vuodesta 1999 Metropolia Ammattikorkeakoulussa (nykyinen nimi) maalaustaiteen konservoinnin lehtorina. Olen ensimmäiseltä koulutukseltani fyysikko ja sen lisäksi suorittanut maalaustaiteen konservoinnin perustutkinnon (AMK) Suomessa ja MA tutkinnon Göteborgin yliopistossa.

 Tannar Ruuben ICOM-CC johtokunnan kokouksessa 2016 Getty Center:ssa Los Angelesissa.

Tannar Ruuben ICOM-CC johtokunnan kokouksessa 2016 Getty Center:ssa Los Angelesissa.


Minkä ICOMin kansainvälisen komitean hallituksessa toimit ja miten sinusta tuli ICOM-aktiivi?

Olen ICOM-CC (ICOM Konservoinnin komitea) hallituksessa vuodesta 2014, ensin kolmivuotiskauden 2014-2017 ja tulin valituksi uudelle kaudelle 2017-2020. Molempina kausina toimin myös ICOM-CC:n rahastonhoitajana (Treasurer)

Olen ollut ICOM-CC:n toiminnassa aktiivisesti mukana jo vuosia koska pidän konservoinnin kansainvälisyydestä ja sen antamasta isosta hyödystä alalle. Jäsenyyteni ICOMissa alkoi 1993 ja olen toiminut eri alakomiteoiden koordinaattorina ja apulaiskoordinaattorina seuraavasti:

1999-2002 Apulaiskoordinaattori (Assistant Coordinator) ICOM-CC Working Group of Education and Training in Conservation

2002-2005 Apulaiskoordinaattori (Assistant Coordinator) ICOM-CC Working Group of Education and Training in Conservation

2005-2008 Koordinaattori (Coordinator) ICOM-CC Working Group of Education and Training in Conservation

2008-2011, Apulaiskoordinaattori (Assistant Coordinator) ICOM-CC Working Group of Paintings

2011-2014 Apulaiskoordinaattori (Assistant Coordinator) ICOM-CC Working Group of Paintings


Mitä komiteasi tekee? Ja mitkä ovat keskeisiä kysymyksiä, joita komiteassa juuri nyt käsitellään?

ICOM-CC eli ICOM konservoinnin komitea on laajin ICOM komiteoista ja vuoden 2018 laskelmien mukaan jäseniä on maailmanlaajuisesti jo lähes 3000. ICOM-CC koostuu erikoistuneista alakomiteoista. Niitä on tällä hetkellä 21 ja tämän kolmivuotiskauden loputtua syntyy mahdollisesti vielä yksi lisää. (http://www.icom-cc.org/9/working-groups/#.W5TJnfZ9jIU)

Tällä hetkellä ajankohtaisimmat asiat ovat seuraavat dokumentit ja niiden vieminen kansainvälisen foorumin kautta eteenpäin hyväkyttäväksi museokentälle:

Draft for Recommendations: Reconnecting with Collections in Storage.
To take all measures and make use of all the available tools and developed methodologies at their disposal to ensure that, throughout the world, collections in storage be given the best possible conditions to reduce all possible risks and to serve the mission of the museum for the research, education and enjoyment of present and future publics.

ICOM General Conference tapahtumassa Kyotossa asian tiimoilta on sovittu yhteinen sessio ICOM-in ICAMT komitean kanssa. Lisäksi mahdollinen sessio COMCOL komitean kanssa. ICOM-CC pitää myös oman session Kyotossa ja järjestää post-conference tour- tapahtumat mm vuoden 2011 tsunamialueelle (Nara Conservation Center) sekä tekstiilikokoelmiin.


Environmental guidelines.
Tämä on ollut  monivuotinen projekti mitä ICOM-CC on yrittänyt työstää yhdessä IIC (International Institute for Conservation) kanssa ja mikä koskee tällä hetkellä voimassa olevien museo-olosuhteiden ohjeiden säätämistä realistisiksi ja käyttökelpoisiksi maailmanlaajuisesti. Aiheeseen liittyy olemassa olevien ohjeiden tarkastus ja niiden käyttökelpoisuus eri maissa ja museoissa mahdollisesti hyvinkin erilaisissa olosuhteissa, museolainojen kuljetus- ja näytteillepano olosuhteet jne. (Sustainability and management; Museum environment; Loans; Existing guidelines)

Lisäksi erittäin tärkeä projekti on ollut saada kaikki ICOM-CC aikaisemmat julkaisut verkkoon kaikille saataviksi ICOM-CC Publication Online Project – in kautta. (http://icom-cc-publications-online.org/ )

Tällä hetkellä ollaan myös uudistamassa komiteamme verkkosivuja nykyaikaisempaan muotoon kunhan löydetään uusi verkkosivujen ylläpitäjä.

Lisätietoja ICOM-CC:n toiminnasta löydät komitean verkkosivuilta:
http://www.icom-cc.org/15/about/#.W5TQCfZ9jIU


Missä on komiteasi seuraava konferenssi ja millä teemalla se pidetään?

ICOM-CC Triennial Conference in Beijing in 2020 minne kokoontuu konservaattorit ja museoalan ihmiset ympäri maailmaa 5-päiväiseen konferenssiin. Esimerkiksi edellisessä Triennial Conference tapahtumassa Kööpenhaminassa 2017 osaanottajia oli hieman yli 1000.