"Lukekaa kosmologiaa, museoihmiset!" Juha Hurme Museopäivillä

Vastikään Tampereella hienosti järjestettyjen valtakunnallisten museopäivien tähtihetki oli ohjaaja-kirjailija Juha Hurmeen puheenvuoro, jossa hän etsi aikapoimuja ja kehotti lukemaan kosmologiaa, muun muassa.

Kirjallisuuden historiaa kuultiin paljon, tavalla, joka on tuttu Hurmeen kirjoja lukeneille. Vahvaa kieltä, jonka luovista ilmaisuista ja oivaltavista rinnastuksista kävi ilmi hämmentävän syvä perehtyneisyys, paitsi kirjallisuudesta myös luonnontieteistä.

Muutamia poimintoja. Hurme viehättyy Kalevalan jumalahmoista, tunaroivista ja epävarmoista sellaisista – Ilmarisesta ja Väinämöisestä, mahtavista velhoista, jotka eivät ole kiinnostuneita sodankäynnistä, vaikka Lönnrot miekkaa heidän käsiinsä yrittikin asetella. Ainutlaatuista muinaispasifismia ja mieskuvaa, joka on kasteenraikas, saaristonraikas. Keppostelevia miehiä, vahvoja naishahmoja…

Kuva: Eero Ehanti

Kuva: Eero Ehanti

Uuden testamentin Jeesus on Hurmeelle sukupuoleltaan häilyvä vihervasemmistolainen hippi. Nykyään Jeesus kiinnostaa aivan toisenlaisia ihmisiä, jossa Hurme näkee hassua ajan poimuttelua. Loistavaa kirjallisuutta Raamattu joka tapauksessa on, mitä mielenkiintoisinta draamaa Euripideen hengessä, syvää filosofiaa ja vaikka mitä, raikasta ja tuoretta, riippumatta uskonnosta.

Tämä on ajatonta tavaraa. Tai kuten Hurme asian ilmaisi: ”kaikki kirjallisuus on ultramodernia”. Niin lyhyt on kirjallisuuden historia, niin lähellä meitä on Gilgamesh, joka seikkaili kirjallisuuden alkuhämärissä, mutta jonka tarina toistuu tuoreena läpi vuosisatojen. Kielenkaltaista on ollut vain noin miljoona vuotta ja kirjoitettuna vain 5000 vuotta. Kielen historiasta 99,995% on ollut kirjoittamattoman kielen aikaa, joka sekin on vain silmänräpäys suuremmassa tarinassa, maapallon sellaisessa nimittäin. Edustamme aivan uutta elämänmuotoa tällä kolmannella kivellä auringosta, jossa elämällä on historiaa 4 miljardia vuotta. Ihmisen historia alkaa noin 10 miljoona vuotta sitten, eli lähes kaikki on syntynyt ilman ihmistä. Ihminen alkoi muokata ekosysteemiä noin 5000 vuotta sitten, eli biosfääri sai olla ihmiseltä rauhassa 99,995% ajasta. Nyt vasta vauhdissa olemmekin, jonka takia näilläkin Museopäivillä puhutan ilmastonmuutoksesta. Parissa vuosisadassa olemme onnistuneet vakavasti tuhoamaan tätä kaikkea, minkä syntyyn luonnolta meni 4 miljardia vuotta.

Hurja aikajana, jonka lähenevässä päätepisteessä häämöttää tuho! Vai miten tämä menee, onko aika jana? Pitkät ajat vallitsi syklinen maailmankäsitys, joka ei ole ihme, kun ympäröivä todellisuus, tai se mitä siitä tiedettiin, vahvisti tätä vaikutelmaa. Vuodenajat pyörivät, kaikki toistuu. Kun ihminen kuoli, hän jäi olemaan läsnä elävien joukossa. Shamanistinen, häilyvä perinne. Vasta kristinusko ja muut uskonnot väänsivät ajan pyörästä janan, etenkin lännessä, jossa kaikella on alku, luominen, josta kiidetään kohti maailmanloppua. ”Luterilaisuus on maailmalopun kultti, elämälle kielteistä oppia”. Ajan eteneminen tiettyyn suuntaan on moderni ajatus. Kellotaulussa aika vielä pyörii, digikellossa ikään kuin romahdetaan aina nollaan. Ennen ei kukaan tiennyt paljonko kello oli, tai edes missä oltiin. ”Semmoista se silloin oli täällä.” Sitten alkoi ”ajan kurittaminen”, johon se ei kuitenkaan helposti taivu. Kesäpäivä on loputon viisivuotiaalle, jonka elämästä yksi vuosi on 20%, toisin kuin viisikymppiselle, jolle vuosi on 2% elämästä. Kun ikäännymme, aika kiihtyy. Aika on kaikille ja kaikkialla erilaista. Maailmankaikkeuden ensimmäinen sekunti kesti tavattoman pitkään, jotakuinkin saman verran kuin kaikki seuraavat 14 miljardia vuotta, sanoi Hurme, siteeraten kai Kari Enqvistiä.

Kuva. Eero Ehanti

Kuva. Eero Ehanti

Sitten lavalle astui myös Johanna Lehto-Vahtera, joka piti erinomaisen kommenttipuheenvuoron viitaten Carlo Rovellin ajatuksiin ajasta. Aika on epätasaista, rakeista, joustavaa, mosaiikkimaista. Olemme jatkuvasti ajan sisällä, emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat vaan sellaisina kuin me olemme. ”Fysiikan perusteella nykyhetkeä ei ole” Ja erittäin kauniisti: ”Muisti kolvaa yhteen ajan eri prosessit”. Muistiorganisaationa museot kolvaavat, omalla tavallaan, valitsemalla menneisyydestä niitä piirteitä, jotka tulevaisuuteen siirretään. Kohti ilmiökeskeisyyttä edetään, kun aineeton saa yhä enemmän arvoa. Toisto on tärkeää, ja Lehto-Vahteran Kierkekaard-sitaatti ansaitsee sellaisen tässäkin: "Se mitä toistetaan, on kerran ollut, muutoinhan sitä ei voi toistaa, mutta juuri se, että se on ollut, tekee toistosta jotakin uutta".

Hurme riemastui: ”Rovelli on kaikkien museotieteilijöiden suojelupyhimys!” Olemme eläimiä, jotka ymmärtävät ajan kulumisen. Olemme päässeet sen jäljille, että kyseessä on psyykkinen rakenne, mutta se ei tee siitä väärää. Ymmärrämme jopa sen, että kokemus ajan virrassa olemisesta tekee meistä ihmisiä.

Loistavaa sisältöä museopäiville, oleellista antia jokaiselle meistä, vaikka museoista Hurme ei pahemmin puhunut, ainakaan suoraan. Ihan mahtavan monimutkainen tämä todellisuus. Mikä onkaan paikkamme maailmankaikkeudessa tai edes tämän planeetan ekosysteemissä? Hurmeen puheenvuoro pisti miettimään, että kenties museotyössä on vielä jokin suuri oivallus tekemättä.

Kiitokset jälleen Suomen museoliitolle hienoista Museopäivistä, sekä tietysti yhteistyöstä museopalkintojen osalta.

Eero Ehanti

ICOM FinlandComment