ICOM Nord -kuulumisia 2

ICOM Nord kokouksemme jatkui edellisessä postauksessa läpikäydyn keynoten jälkeen Reykjavikin taidemuseossa. Siellä kohtasimme ensimmäiseksi pian avautuvan näyttelyn tähden, Islannin suuren pojan Erron, nyt jo kasikymppisen mestarin, jonka huippuhienojen maalausten ripustusta saimme seurata taiteilijan itsensä tarinoidessa. Yllättäen lämpimiä muistoja kuultiin Suomestakin ja etenkin Aalto -maljakosta, jonka syntytarinasta hän esitti parikin kuulemaansa versiota (lentokoneesta nähty järvi ja juhlienjälkeinen oksennuslammikko).

Taitelija Erro esittelee pian avautuvaa näyttelyään ICOM Nord -kokousten välillä. Kuva: ICOM Islanti

Taitelija Erro esittelee pian avautuvaa näyttelyään ICOM Nord -kokousten välillä. Kuva: ICOM Islanti

ICOM Nord -kokouksen olennaisinta antia ovat aina muiden komiteoiden kuulumiset, joiden kautta kävi taas ilmi, että hyvin samantyyppisessä ympäristössä me pohjolassa toimimme. Erojakin tosin on, painopisteet vaihtelevat, kuten myös käytettävissä olevat resurssit. Jälkimmäisiin liittyen tuntui erittäin hyvältä huomata, että Suomen ICOMin maailmalle lähettämien edustajien runsaus herätti hämmästyksentäyteistä ihastusta. Tänäkin vuonna mahdollistamme hyvin usean suomalaisjäsenen Kiotonmatkan merkittävällä taloudellisella tuella. Tämä on hienoa ja ICOMin toiminnan kovaa ydintä. Järjestön muodostama verkosto on museoalan suurin ja meidän tehtävämme on sekä tuoda sitä saavutettaviin että viedä suomalaisammattilaisia sinne päin. Iso suomalaisdelegaatio yleiskonferenssissa syyskuussa täyttää tämän strategisen tavoitteemme mainiosti. Valmistautukaa vilkkaaseen viestintään kokemuksistanne, arvon edustajamme!

Kansallisen komitea pyörittämiseen liittyvät käytännön asiat luonnollisesti puhuttivat, kuten jäsenmaksuruljanssin hoitaminen, jossa tanskalaiset olivat viime vuonna osoittaneet pioneerihenkeä heittäytyessä sataprosenttisesti Pariisin uuden IRIS-jäsenrekisterin käyttäjiksi. Moni on varmasti tietoinen tästä uudesta järjestelmästä, joka lanseerattiin viime vuonna ja jota mekin Suomessa olemme ryhtyneet käyttäneet, mutta toistaiseksi vain rajoitetusti. Jäsenmaksut esimerkiksi on edelleen hoidettu vanhaan malliin, ei suoraan IRIS-järjestelmän kautta, kuten Tanskassa oli kokeiltu, valitettavasti vain vajavaisin tuloksin. Nähtävästi järjestelmä, joka lupaa helpottaa meidän kaikkien, sekä hallituslaisten että yksittäisten jäsenten, ICOM-elämää merkittävästi, ei ole aivan vielä valmis laajempaan käyttöön. Pysymme kuulolla tästä.

Jos meillä on eniten kansainvälisiä edustajia, Ruotsi on aktiivisin Punaisten listojen parissa. Nämähän ovat flaiereita, joissa esitellään konfliktialueilta peräisin olevia esinetyyppejä, jollaisia rajaviranomaisten, museoiden, huutokauppojen ja ihan tavallisten ihmisten pitäisi osata tunnistaa, koska niiden alkuperä saattaa olla laiton. Näitä on käännetty ruotsiksi Ruotsin ICOMin ja maailmankulttuurien museon toimesta. Toistaiseksi punaiset listat eivät ole olleet Suomen ICOMin toiminnan ytimessä, mutta saa nähdä, tilanne voi muuttua tulevaisuudessa, jos kulttuuriesineiden laiton liikenne lisääntyy rajoillamme.

Tanska ja Norja ovat aktiivisia uuden, eettisiin kysymyksiin keskittyvän kansainvälisen komitean perustamisessa, jollainen mitä ilmeisimmin syntyy pian. Suomen ICOM kannatti tätä vahvasti ja kirjoitti suosituskirjeen Pariisiin, koska etiikka on yksi järjestön kulmakivistä ja nykyinen etiikkakoodi kaipaa päivitystä, kuten suomalaisten museoammattilaistenkin taannoisista kirjoituksista kävi ilmi. Etiikkakoodista puhuttiin muutenkin paljon, koska kaikki komitean kokevat sen levityksen, päivityksen ja lokalisaation olennaiseksi. Toinen tärkeä asia on museoiden määritelmän päivitys, jonka tiimoilta kaikki ovat pitäneet pyöreän pöydän keskustelun, jollaisen mekin järjestimme joulukuussa.

Norjan aloitteesta on kehittymässä yhteistyötä myös repatriaatioiden saralla, joka tuntuu olevan kaikkien huulilla. Jo viime vuoden Kristiansandin konferenssissa huomioitiin ihastelevaan sävyyn Suomen kansallismuseon päätös luovuttaa koko saamelaiskokoelma Inariin Siidaan. Nimenomaan saamelaiskysymyksiin liittyvää yhteistyötä Norja haluaa viritellä ja sellaiseen me lähdemme kyllä mukaan.

Päivän tärkeänä päätteenä koko ICOMin hallituksessa istuva Carina Jaatinen kertoi kuulumisia pääkonttorista. Siitä seuraavassa tekstissä!

Eero Ehanti

Kuva: Kathrin Pabst

Kuva: Kathrin Pabst

ICOM FinlandComment